tiistai 12. heinäkuuta 2016

Purkkiruokaa perheelle eli chorizo-papupannu


Kävin koko aamupäivän läpi Lukumaratonin tuloslaskelmia. Sitten huomasin, että - hups - kello oli puoli kaksitoista eikä perheelle ollut kukaan vielä miettinyt lounasta.

Onneksi on purkit! Naapurimarkettimme meni viikonloppuna remonttiin ja loppuunmyynnin alepäivistä pelastimme omaan kaappiimme monenlaisia purkkeja. Papulinjalla siis jatkettiin tänäänkin. Chorizo-papupannu upposi kaikille muille kuin kuopukselle. Hänelle chorizon tuoma tulisuus oli hivenen liikaa...


Chorizo-papupannu

Siivuta pari pientä punasipulia sekä hienonna sellainen 10cm pätkä kuivaa chorizo-makkaraa. Ripota päälle hieman suola. Kuullota sipulia ja chorizoa pannulla, kunnes molemmat ovat pehmenneet.

Kaada joukkoon kaksi purkkia papusekoitusta. Sekoita ja anna kuumeta. Lisää 1rkl kuivattua oreganoa sekä 1tl savupaprikajauhetta (dolce). Lisää joukkoon vielä 1rkl tomaattipyreetä, 2 korkillista punaviinietikkaa sekä loraus vettä. Sekoita hyvin ja anna poreilla.

Silppua pieni kourallinen mintunlehtiä, viisi vartta kiinansipulia (tai ruohosipulia) sekä iso kourallinen mangoldia. Sekoita yrtit ja mangoldi joukkoon muutamaa minuuttia ennen tarjoilua. Älä kypsennä niitä, mutta anna kuumeta ja hieman pehmetä.

Tarjoile heti vaalean leivän kanssa.

Ja nyt tämä tyttö lähtee muutaman päivän blogitauolle. Saa nähdä maltanko pysyä poissa muustakin Somesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun aina kommenteista!