sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Pihan vadelmat piirakassa


Mikään ei voita oman pihan vadelmia piirakassa. Niitä ensimmäisiä en millään raaski laittaa paistettavaan leivonnaiseen, vaan ne syödään suoraan puskista tai muuten tuoreena.
Hiostavan kelin vuoksi ei keittiö myöskään houkuttele uuni viereen, tai sitten on kyse vain lomalaiskuudesta. Sen verran nihkeästi on meillä nimittäin kukaan ruokaa laittanut.

No, tämän piirakan tekeminen vei minulta kaksi päivää. Ei sen takia, että se olisi kovin vaivalloinen ollut, mutta tekemisen sai mukavasti paloiteltua. Ei tuntunut liian työläältä.

Kreemin kanssa olin vähän ongelmissa. Voin lisääminen tuntui ylimääräisen raskauden turhalta kumuloitumiselta, mutta, mutta... kun piirakka sai seistä kylmässä on lopputulos itse asiassa ihanan kevyen tuntuinen. Kuvissa on heti sekoituksen jälkeen laitettu kreemi, joka näytti pikkuisen kokkareiselta. Viilennyksen jälkeen näyttikin paremmalta.

Alkuperäisiä ohjeenpaloja poimin viimeisimmästä Delicious-lehdestä ja sovelsin mieleni mukaan.


Vadelmapiirakka 

Pohja:
130g huoneenlämpöistä voita
50g sokeria
1 kananmuna (+ 1 valkuainen pohjan voiteluun)
puolikkaan sitruunan raastettu kuori
1tl vaniljauutetta (tai 2tl vaniljasokeria, jos uute sattuu olemaan loppu niin kuin minulla)
200g jauhoja
ripaus suolaa

Hiero voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon kananmuna, sitruunankuori ja vanilja. Lisää jauhot ja suola ja sekoita taikinaksi.
Laita tunniksi jääkaappiin kelmuun käärittynä levynä. (tai jätä odottamaan seuraavaan päivään)

Kauli ohueksi levyksi ja nosta voideltuun piirakkavuokaan. Pistele haarukalla ja laita puoleksi tunniksi jääkaappiin. Voit täyttää foliolla ja herneillä, mutta reunat pysyivät kyllä ihan nätisti suoraan paistettunakin. 170 astetta ja 20min, minkä jälkeen voitele pohja valkuaisella ja laita vielä uuniin kymmeneksi minuutiksi. Anna jäähtyä.

Kreemi:
3dl kermaa
2tl vaniljauutetta (tai... tiedättehän...)
70g sokeria
7 kananmunankeltuaista
2rkl Maizenaa
75g voita huoneenlämpöisenä ja kuutioituna

Kuumenna kerma kattilassa, mutta älä kiehauta. Vatkaa keltuaiset, sokeri, vanilja ja Maizena tasaiseksi Kaada munaseokseen puolet maidosta reippaasti vatkaten. Kaada seos sitten takaisin kattilaan ja kuumenna hyvin sekoittaen, kunnes se saostuu.

Kaada kreemi syvälle lautaselle ja peitä kelmulla (niin, että kelmu koskee pintaa). Jätä jäähtymään ja lailta sitten jääkaappiin.

Anna kreemin lämmetä huoneenlämpöiseksi ja vatkaa siihen sitten voi sekaan kuutioina. Levitä piirakkapohjalle.

Tässä kohtaa mitä ilmeisemmin kannattaa kreemi ja pohja nostaa vielä vähäksi aikaa kylmään jähmettymään. Minulla ainakin kreemi näytti hivenen erottuneelta ja vähän rasvaiseltakin suoraan sekoituksen jälkeen, mutta jäähdytys teki ihmeitä. Lopputulosta luulisi kevyeksi, jollein tietäisi, mitä kreemiin laitoin.

Ripottele pinnalle haluamasi määrä vadelmia tai muita marjoja ja nauti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun aina kommenteista!