sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Äitienpäivänilta

Oi, miten sää onkaan hellinyt viimeisen viikon aikana! Isäntä vaihtoi jo aamukahvipaikkansa pihalle ja sai kuopuksesta seuraa (vähän vain tarvittiin peittoja avuksi)



Tämä äitienpäiväkin on mennyt helteisissä merkeissä ja vaikka vähän tulikin reissattua mummilan suuntaan, niin silti olemme ehtineet myös nauttimaan ulkonaolosta. Hiekkalaatikkoiltojen kausikin tuli virallisesti avattua. Niin, ja tänään söimme ensimmäistä kertaa illalla ulkoterassilla tänä vuonna. Aika huikeaa, eikä tarvittu edes toppatakkeja. 


Ruokana meillä oli yksinkertaisesti pihvisalaattia. Taas todennettiin sekin, miten siivutettuna kaksi pihviä riittää vallan mainiosti neljälle ja puolelle syöjälle. Pohjalle ihan perussalaattia eli kurkkua, tomaattia ja vihreää salaattia. Höysteeksi basilikaa ja paahdettuja manteleita, päälle taas viikuna-taatelibalsamicoa

Ennen salaattia maisteltiin viininlehtikääryleitä, retiisejä ja pannulla paistettuja pekoni-luumukääröjä. Tästä se kesä alkaa! 

Ihanaa äitienpäivän iltaa vielä kaikille! 



4 kommenttia:

  1. Veikeä ilme tuolla ensimmäisessä kuvassa :)
    Kesä on niin läsnä - ihan uskomaton toukokuun alku. Juurihan meillä oli vielä lunta ja nyt kuljetaan jo paljain jaloin. Suomi .... :D
    Mukavaa sunnuntai iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toto on ihan linssilude :-)
      Kesä tuli kyllä niin äkkiä, etten oikein ehtinyt ymmärtääkään. Nyt kun taas kylmenee, niin miten ihmeessä sitä osaa laittaa enemmän päälle?

      Poista
  2. Mekin söimme ulkona terassilla, saimme pojat käymään, tosin eri aikaan, mutta silti oli mukavaa. Ja pieni pala lohta riitti monelle, kun se siivutin, sama idea kuin sinulla pihvin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kivalta teidänkin äitienpäivänne. :-)
      Ja se on kyllä kumma tuo siivuttamisen harha. Ihan kuin olisi jotenkin enemmän, vaikka samasta palasta leikataan.

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!